(c) Monika Rittershaus

Elo- ja syyskuu 2012

17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
01
02

Berliner Philharmoniker

Berliinin filharmonikot konsertoi Musiikkitalossa lauantaina 17.11.2012 huippukapellimestari Sir Simon Rattlen johdolla.

Maailman ehdottomiin huippuorkestereihin lukeutuva Berliinin filharmonikot saapuu koettelemaan Musiikkitalon konserttisalin rajoja monipuolisella ohjelmistolla. Vuonna 1882 perustettu orkesteri on operoinut Euroopan klassisen musiikin keskuksessa Berliinissä läpi kuohuvan 1900-luvun. Orkesterin historia on täynnä uskomattomia loiston hetkiä ja myös inhimillisiä tragedioita: toisen maailmansodan kauheudet ulottuivat myös kulttuurielämään. Sittemmin orkesterin ääni nousi uusiin ulottuvuuksiin legendaarisen, täydellisyyttä tavoitelleen Herbert von Karajanin johdolla.

Englantilaisen Sir Simon Rattlen myötä Berliinin filharmonikot sai johtajakseen uuden musiikkisukupolven kuumimman tähden. Rattlen kanssa orkesteri on panostanut erityisesti musiikkikasvatukseen, yleisötyöhön ja musiikin kansoja yhdistävään voimaan.

Musiikkitalon konsertin orkesteri aloittaa György Ligetin 1960-luvun säveltaiteen merkkiteoksella Atmosphères. Äänimassoja ja -tekstuureita kumuloiva teos pakenee merkityksiä ja viitteitä – Stanley Kubrick valitsikin teoksen elokuvansa 2001: Avaruusseikkailu avainkohdan äänimaisemaksi. Konsertissa kuullaan myös musiikkia Richard Wagnerin Lohengrin-oopperasta sekä Claude Debussyltä ja Maurice Ravelilta. Konsertin päätteeksi kuullaan komea ja elämänmyönteinen Robert Schumannin kolmas sinfonia, “Reiniläinen”.

 

 

Ohjelma:

György Ligeti
Atmosphères

Richard Wagner
Lohengrin: Alkusoitto, I näytös

Claude Debussy
Jeux (Poème dansé)

Maurice Ravel
Daphnis et Chloé, sarja nro 2

Robert Schumann
Sinfonia nro 3 Es-duuri op. 97

 

Konsertin kesto: n. 2 tuntia

 

YHTEISTYÖSSÄ:

Alfred Kordelinin säätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Helsingin kaupunki

Musiikkitalo, Konserttisali

Mannerheimintie 13a
00100 Helsinki

Saavutettavuus:

Invalidipysäköinti.

Tapahtumapaikalla esteetön kulku.

Inva-WC.

Katsomossa pyörätuolipaikkoja.

Induktiosilmukka.

Vastaanottajan/vahtimestarin puhelinnumero: 020 707 0421 (aulapalvelupiste).

Tarkemmat saavutettavuustiedot Musiikkitalon kotisivulta.

Helsingin juhlaviikkojen liput myydään Lippupalvelussa.

 

Internetmyynti

www.helsinginjuhlaviikot.fi ja www.lippupalvelu.fi.
Lippupalvelun verkkokauppa palvelee ympäri vuorokauden.
Verkkokauppamaksu on 1 euro/lippu, lisäksi toimitusmaksu:

- itse tulostettava TicketFast -sähköpostilippu 2,50 – 3,50 euroa/tilaus
- postitus kotimaassa 8,00 euroa/tilaus

Verkkokaupassa voi tehdä myös varauksen, joka lunastetaan lippukaupasta tai R-kioskilta alkaen 2,50 euroa/lippu.

 

Puhelinmyynti

0600 10 800 (1,96 euroa/min+pvm) tai 0600 10 020 (6,79 euroa/puhelu+pvm)
Puhelinpalvelu ma-la 8-21, su ja pyhäisin 8-18.
Puhelinvarauksen lunastus lippukaupasta tai R-kioskilta alkaen 2,50 euroa/lippu.
Laskutusmyynti kotimaassa alkaen 8,00 euroa/tilaus.
Lippukauppojen yhteystiedot ja aukioloajat Lippupalvelun verkkosivuilla.

 

Alennukset

Alennuksia ei myönnetä päällekkäin.

RYHMÄLIPPU

*10 % alennusta vähintään 10 hengen ryhmälle
*vain Lippupalvelun puhelinpalvelusta tai lippukaupoista
*koskee vain perushintaisia lippuja

ALENNUSLIPPU

*edullisin ilmoitettu lipun hinta
*opiskelijat, alle 18-vuotiaat, varusmiehet ja siviilipalvelusmiehet, työttömät
*lippuja myynnissä rajoitettu määrä
*alennukseen oikeuttava todistus esitettävä pyydettäessä

ELÄKELÄISLIPPU

*Noin 5 % alennus perushintaisesta lipusta
*alennukseen oikeuttava todistus esitettävä pyydettäessä

 

Näin ostat lippusi edullisimmin

Ostaessasi useamman lipun kerralla, edullisimmaksi tulee verkkokaupasta tilatut itse tulostettavat TicketFast-liput. Yksittäisen lipun ostaminen on edullisinta Lippupalvelun lippukaupoista.

Ovilipunmyynti

Tapahtumapaikkojen lippukassat avataan tuntia ennen kunkin tilaisuuden alkua.

Hotellietu

Juhlaviikkolipulla voit varata edullisen hotellimajoituksen Hotellimaailma-palvelusta. Edun saa lunastetulla Helsingin juhlaviikkojen pääsylipulla. www.hotellimaailma.fi/juhlaviikot

Auta Itämerta

Osallistu Itämeren suojeluun maksamalla lipun oston yhteydessä tukisumman, joka menee lyhentämättömänä WWF:n Itämerityöhön.

 

Muutokset mahdollisia.

Aika


LA 17.11. / 19:00
Liput: 135 – 110 – 85 – 40 €Osta liputLippupalvelun palvelupalkkio alkaen 2,50 € / lippu

Kirjaudu sisään ja lisää tämä tapahtuma omaan Juhlaviikko-kalenteriisi.

Kirjaudu sisään