(c) Ralf Strathmann

Elo- ja syyskuu 2012

17
18
19
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
01
02

Apocalyptica – Ladies’ Night Out

Metallifonia

Sellometallin innovaattorit ottavat Huvila-teltan haltuun. Apocalyptica on edennyt Metallicaa coveroivasta sellokvartetista täysveriseksi ja dynaamiseksi rock-bändiksi, joka on saavuttanut valtavan suosion ympäri maailmaa. Seitsemännellä albumillaan 7th Symphony yhtye on vienyt soundiaan yhä progressiivisempaan, elokuvallisempaan ja sinfonisempaan suuntaan – samalla lisäten raskasta rock-potkua.

Huvilassa on harvinainen tilaisuus nähdä bändi astetta intiimimmällä keikalla; ainutlaatuiseksi konsertin tekevät vierailevat solistit, mukana iskelmätaivaan kiintotähti Paula Koivuniemi, runollinen poplaulaja Anna Puu ja oopperasopraano Mari Palo. Aiemmin yhtye on esiintynyt muun muassa punk-legenda Nina Hagenin ja ruotsalaisen popparin Linda Sundbladin kanssa. Hevikansa ei voi jäädä kotiin, sillä Huvilassa on myös viimeinen mahdollisuus nähdä Apocalyptica livenä ennen vuoden kestävää keikkataukoa.

Raskaan kamarimusiikin mestari Metallifonia takoo hevi-illan käyntiin.

 

Apocalyptica:
Eicca Toppinen, sello
Paavo Lötjönen, sello
Perttu Kivilaakso, sello
Mikko Sirén, rummut

Metallifonia:
Olli-Pekka Tuomisalo, saksofonit
Risto-Matti Marin, piano

 

Huvilan ikäraja on 18 v. Nuoremmat pääsevät sisään huoltajansa seurassa.

Metallifonia soittaa klo 19.00–19.45. Apocalyptica aloittaa klo 20.15.

 

 

 

Huvila-teltta

Tokoinranta (Hakaniemi)

Huomio! Pukeutukaa lämpimästi. Teltta ei pidä täysin tuulta.

Huvila-teltta on Helsingin juhlaviikkojen oma tapahtumapaikka, ainutlaatuinen tila konserttisalin ja tavanomaisen festivaaliteltan väliltä. Huvilaan pääsee kaikilla Hakaniemen torilla pysähtyvillä busseilla, raitiovaunuilla ja metrolla. Keskustasta Huvilalle kävelee noin kymmenessä minuutissa. Huvila-teltta sijaitsee festivaalin ajan Eläintarhantiellä Hakaniemen Tokoinrannassa.

Teltan on suunnitellut arkkitehti Roy Mänttäri. Huvilan taiteellisesti korkeatasoinen, ainutlaatuinen ja ennakkoluuloton ohjelmisto rikastuttaa Helsingin musiikkielämää. Teltassa järjestetään vuosittain parikymmentä tilaisuutta herkistä konserteista riehakkaisiin klubi-iltoihin. Istumapaikat ovat numeroimattomat ja joinakin iltoina lavan eteen pääsee tanssimaan. Huvilan levykaupasta voi ostaa illan esiintyjän tuoreimman levyn.

Konserttiteltan yhteydessä on tunnelmallinen ravintola, joka palvelee asiakkaita ennen ja jälkeen tilaisuuksien, ja väliajalla. Ravintolasta löytyy kattava menu sekä A-oikeudet. Ravintolapalveluista vastaa Tapahtumat M.A.T. Ravintolasta voi varata itselleen pöydän ja ruoat etukäteen. Ravintolan yhteystiedot: huvila@mat.st, puh: 045 110 1588, www.mat.st/huvilaFi.html. Ravintola suljetaan viimeistään klo 24.

Lipunmyyntipiste ja ravintola avataan klo 18. Illan ensimmäisen esiintyjän ja pääesiintyjän välillä on noin 30 minuutin tauko. Elokuun illat voivat olla viileitä, joten varaa mukaan lämmintä päälle.

Huvilan ikäraja on 18 v. lukuun ottamatta erikseen ilmoitettuja ikärajattomia tilaisuuksia. Nuoremmat pääsevät sisään huoltajansa seurassa.

Konsertit alkavat klo 19 ja päättyvät su-to viimeistään klo 22 ja pe-la klo 22.30.

 

Huvilan ohjelmisto 2012

Katso Huvilan esittelyvideo

 

Saavutettavuus

Invalidipysäköinti (ilmoitettava tarpeesta konserttia edeltävänä päivänä).

Tapahtumapaikalla esteetön kulku.

Inva-WC.

Katsomossa pyörätuolipaikkoja (ilmoitettava tarpeesta etukäteen).

Ei induktiosilmukkaa.

Katsomossa maadoitettu pistoke.

Vastaanottajan/vahtimestarin puhelinnumero: 040 578 74 26 (Janne Räsänen).

 

Information också på svenska

Information available in English

Helsingin juhlaviikkojen liput myydään Lippupalvelussa.

 

Internetmyynti

www.helsinginjuhlaviikot.fi ja www.lippupalvelu.fi.
Lippupalvelun verkkokauppa palvelee ympäri vuorokauden.
Verkkokauppamaksu on 1 euro/lippu, lisäksi toimitusmaksu:

- itse tulostettava TicketFast -sähköpostilippu 2,50 – 3,50 euroa/tilaus
- postitus kotimaassa 8,00 euroa/tilaus

Verkkokaupassa voi tehdä myös varauksen, joka lunastetaan lippukaupasta tai R-kioskilta alkaen 2,50 euroa/lippu.

 

Puhelinmyynti

0600 10 800 (1,96 euroa/min+pvm) tai 0600 10 020 (6,79 euroa/puhelu+pvm)
Puhelinpalvelu ma-la 8-21, su ja pyhäisin 8-18.
Puhelinvarauksen lunastus lippukaupasta tai R-kioskilta alkaen 2,50 euroa/lippu.
Laskutusmyynti kotimaassa alkaen 8,00 euroa/tilaus.
Lippukauppojen yhteystiedot ja aukioloajat Lippupalvelun verkkosivuilla.

 

Alennukset

Alennuksia ei myönnetä päällekkäin.

3 LIPPUA

*15 % alennusta, kun ostat samalla kertaa lipun kolmeen tai useampaan eri tilaisuuteen
*vain Lippupalvelun puhelinpalvelusta tai lippukaupoista
*koskee vain perushintaisia lippuja

RYHMÄLIPPU

*10 % alennusta vähintään 10 hengen ryhmälle
*vain Lippupalvelun puhelinpalvelusta tai lippukaupoista
*koskee vain perushintaisia lippuja

 

Näin ostat lippusi edullisimmin

Ostaessasi useamman lipun kerralla, edullisimmaksi tulee verkkokaupasta tilatut itse tulostettavat TicketFast-liput. Yksittäisen lipun ostaminen on edullisinta Lippupalvelun lippukaupoista.

Ovilipunmyynti

Tapahtumapaikkojen lippukassat avataan tuntia ennen kunkin tilaisuuden alkua.

Hotellietu

Juhlaviikkolipulla voit varata edullisen hotellimajoituksen Hotellimaailma-palvelusta. Edun saa lunastetulla Helsingin juhlaviikkojen pääsylipulla. www.hotellimaailma.fi/juhlaviikot

Auta Itämerta

Osallistu Itämeren suojeluun maksamalla lipun oston yhteydessä tukisumman, joka menee lyhentämättömänä WWF:n Itämerityöhön.

 

Muutokset mahdollisia.

Aika


MA 20.8. / 19:00

LOPPUUNMYYTY

Liput: 39 €

Kirjaudu sisään ja lisää tämä tapahtuma omaan Juhlaviikko-kalenteriisi.

Kirjaudu sisään